Twi.fi

  • Suurenna fontin kokoa
  • Fontin oletuskoko
  • Pienennä fontin kokoa


Rolling Stonelta artikkeli New Moon soundtrackistä

Musiikilehtien "dinosaurus" Rolling Stone on myös tehnyt oman arvionsa New Moon soundtrackistä. Lehti antoi levylle kolme ja puoli tähteä viidestä ja artikkelissa arvioitiin muun muassa, että levyllä esiintyviä artisteja saattoi inspiroida tieto siitä, että soundtrack tulee olemaan myyntimenestys, mutta se todellakin kuulostaa myös siltä, että he olivat inspiroituneet mahdollisuudestaan laulaa vampyyri intohimosta, paljastaen siirappisen puolensa alastommammaksi, kuin ovat omilla albumeillaan uskaltaneet.
Lehden mukaan  jo edesmennyt, nuorten elämästä kertovista elokuvistaan tunnettu, ohjaaja John Hughes olisi ylpeä ja niin myös Bram Stoker.

Lue Rolling Stonesin artikkeli kokonaisuudessaan tästä.

 

Eclipsen logo julkistettiin

Twilight-sagan kolmannen osan; Eclipse-Epäilys elokuvan, jonka ohjaa David Slade, logo on julkaistu, näet sen tästä. Elokuvan ensi-ilta on kesällä 2010.
 

Twi saa oman paitansa

Twi seuraa isojen kansainvälisten sisarsivustojen- ja yhteisöjen esimerkkiä ja nyt on se historiallinen hetki, että nyt on jokaisen mahdollisuus saada oma epävirallisesti virallinen Twi-paita. Paidat painaa Suomalainen yritys Genrewear.
Paidan etupuolelle rintapieleen tuleee omenankuva ja twi.fi coven-teksti, sekä halutessa myös nimi/nimimerkki.  Selkäpuolelle tulee Dazzled kimaltavalla painovärillä tai Imprinted metallikulta painovärillä tai niiden yhdistelmä tekstit. Näet kuvia painatuksista tästä ja tästä. Viimeinen tilauspäivä on 26.10, lisää tietoa ja ohjeita löydät rekisteröitymällä foorumillemme aktiiviseksi käyttäjäksi tai laittamalla postia osoitteeseen  Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen .

Viimeksi päivitetty 19.10.2009 14:17
 

Scream 2009 Awardsien palkinnot jaettiin

Kuluneena viikonloppuna Los Angelesissa jaettiin jälleen palkinto pystejä Spike TV:n Scream 2009 Awardseissa. Näistä karkeloista team Twilight pokkasi neljä pystiä. Twilight elokuva nappasi parhaan fantasiaelokuvan tittelin Harry potterin ja Wolverinen nenän edestä ja sagan seuraavan elokuvan New Moonin ja sen mukana susijengin nousun myötä Taylor Lautner pesi näyttelijä toverinsa Robert Pattinsonin parhaan läpimurtoroolin sarjassa.

Lue lisää aiheesta USA todayn ja examiner.comin artikkeleista.

 

New Moon soundtrackin julkaisua aikastetaan

Odotettu New Moon elokuvam soundtrack julkaistaan 4 päivää odotettua aiemmin tämän viikon perjantaina 16. lokakuuta, lue lisää newmoonthesoundtrack.comista. Twilight elokuvan soundtrackkiä myytiin 3,5 miljoonaa kappaletta maailmanlaajuisesti ja se oli 48 viikkoa Billboard listalla ja kysynnän tahti ei näytä hiljentyvän New Moonin soundtrackinkään kohdalla, joten julkaisua aikaistettiin.

Twilight elokuvan soundtrack on ehdolla suosituimmaksi soundtrackiksi 22. marraskuuta pidettävissä American Music Awardseissa, joissa se saa vastaansa kaksi Hannah Montana elokuvan soundtrackkiä.

twilightersanonymous.com kerto, että Myspace yhteisössä soundtrackin pääsee kuulemaan jo nyt.

 

 

 


Sivu 11 / 27

Huutolaatikko

Viimeisin viesti: 6 vuotta, 9 kuukautta sitten
  • Marias : Portaali uinuu,foorumi ei ;)
  • FitzRoy : Foorumi>tiedotteet ja kysymykset>jos haluat rekisteröityä-ketju. Sieltä löytyy ohjeet. Mutkainen polku mutta vaivan arvoinen.
  • neiti86 : Marias: Miten? Oon varmaan tyhmä, mut en löydä tuolla forumilla kohtaa missä rekisteröidytään uudelleen :P
  • Marias : Portaaliin ja foorumille pitää rekisteröityä erikseen.
  • neiti86 : Miks mie pääsen tähä etusivulle kirjautumaan, mut en pääse foorumeille tms? kysyy sielä uudestaa tunnusta eikä hyväksy sitä..?
  • Marias : Perjantaina pukkaa sitten uutta Eclipse traileria, wohoo!
  • bloom-wort : Tämä on mukava ja asiallinen foorumi, mutta milloin tätä päivitetään?
  • Mareta : foorumille halajavat: «link»
  • Hennuliini : samaa olen yrittänyt mutta en vsain ymmärrä :/
  • Krisse : termos! ja en tajua kuinka foorumille rekisteröidytään... :o
  • Katryyh : se oli aivan ihana
  • Katryyh : näin eilen new moonin leffassa
  • matleena_x : Hei! Teen juttua Twilight Uusikuu-elokuvasta YleX radiokanavalle ja minua kiinnostaisi haastatella jotakin Twilightin maailmaan "hurahtanutta" henkilöä! Muutama simppeli kysymys mikä on saanut sinut fanittamaan yms... Jos kiinnostaa, ota rohkeasti yhteyttä: «email» ja laita sähköpostiin puhelinnumerosi.
  • marialoveTwi : 3
  • Hennuliini : sai sitä kyllä tosiaan kahta lippuakin sellaisen puolituntia yrittää :)
  • Marias : Sellaset pari tuntia tahkottiin useamman ihmisen voimin, että saatiin 11kpl NM lippuja ostettua
  • Hennuliini : Aijaij.. Tuon Soundtrakin musiikki on mahtavaa :) rakastan varsinkin sitä viimeistä kappaletta :) se saa mielen aina niin herkäksi
  • Keijukainen : Hui malttaako tässä ollenkaan odottaa tuota soundtrackia?!
  • Jazz : Ei millään malttais odottaa marraskuuhun asti. Voi ku aika menis nopeeta!
  • Marias : 2kk:n päästä voi olla jo melko autuas olo...
  • Marias : Ei muuta kun korkkarit jalkaan ja kompastelemaan! Hyvää Bellan synttäripäivää kaikille!:)
  • Mareta : täällä ollaan, mä kuljen niin suoriksi foorumille, ettei tule portaalin puolla käytyä
  • Marias : Hu huu, onko täällä ketään? Hirmu hiljaista on... :(
  • Marias : Hallelujaa! \0/ Taas on toivoa! Luojan kiitos twi ei kadonut lopullisesti=)
  • Keijukainen : Jahas, taitaapa tämä neiti päästä tarkistamaan New Moonin tuolla Jenkkien puolella :) Ou yeah!
  • Marias : No onpahan jotain mitä odottaa =) Nyt olisi kyllä lyötävä jotain toimintaa kehiin Voltureilta tai susilta, että miehetkin kiinnostuu!
  • Keijukainen : Ja oliko eka kerta, kun julkaistiin trailerin teaser?
  • Keijukainen : Herran jestas, miten tässä jaksaa odottaa perjantaita ja uutta traileria?!
  • CaMi : Twilight loisti MTV movie Awardsissa.. Joten annetaan sen loistaa Teen Choice Awardsissa «link»
  • Elise : Mää kyllä haluaisin, Keiju! :)
  • Keijukainen : Höh, miksei kukaan halua olla ihmissusi?
  • Kouga : Minäkin haluaisin olla vampyyri:D
  • Kouga : Kirjat ovat siitä hyviä että henkilöt ja kaikki voi kuvitella itse. :D Etenkii jos on niin vilkas mielikuvitus kun mulla^^*virn*
  • Keijukainen : Hahahhahahaa voitto \o/
  • Kaella : oikeasti... toi PF:n twitterin taustakuva on vain nolo :P
  • Keijukainen : Auta Peter Facinellia voittamaan veto: «link»
  • Liina : Muttahei, pärjäilkää : ) Palaan asiaan taas.
  • Liina : Oon lukenut uudenkuun, mutta epäilystä en. Voisin tehdä uusikuukoontipostauksen jossainvaiheessa ehkä. On niin paljon juttuja.
  • Liina : Anteeks ko oon säälittävin bloggari ikinä. Mutta piti tulla mainitsemaan se, että katoin Twilightin tänään enkä erityisemmin tykännyt. Kirja hakkasi elokuvan satanolla.
  • Keijukainen : Argh ihan sikana typoja tuossa uutisessa!
  • Keijukainen : Ei helvetti miten loistokas New Moon tulee olemaan!
  • Kaella : :)
  • Keijukainen : Voi hitto miten tunnen itseni teiniksi, kun en malta odottaa noita Movie Awardseja...
  • Kaella : :D aika julmaa. sun pitää sitten vain lukea midnight sunia tai ladata äänikirja
  • Linnea : Ei voi edes hoputtaa lukemaan, kun niillä on pääsykoetta ja muuta :D
  • Linnea : Ykkönen siskolla, 2 ja 3 Ainolla, 4 Toukalla...
  • Kaella : :/
  • Linnea : Kaikki mun Twi-kirjat on lainassa...
  • Kaella : molemmat ei onnistu?
  • Kaella : :)

Vain rekisteröityneet voivat lähettää viestejä.

Kirjat vai elokuvat?
 

Paikalla

Sivustolla on 53 vierasta 

Kirjautuminen